Teknikoiden.net

Hei vain kaikille!

Olen lupautunut kirjoittamaan teknikoiden.net –sivustolle jotakin. Sisältöä ei Matti mitenkään rajannut, joten en tee sitä itsekään. Ajattelin kirjoitella kaikesta, mitä päässäni on liikkunut kirjoittamisen ajankohtana, joten kai tämä sitten kategorioidaan luokkaan ’blogit’, vaikka itse tiputtaisin nämä tekstit laatikkoon, jossa lukee ’ajatuksenvirtaa’.

Ensimmäinen ajatukseni oli se, että tämä ei jää tähän yhteen kertaan, joten tässä ensimmäisessä tekstissäni voin häröillä joka suuntaan ja ottaa aiheeksi esimerkiksi tämän itse toimen, eli kirjoittamisen. Mitä kirjoittaa ihmisille, jotka yleisesti ottaen lukevat ennemmin joko hauskoja juttuja tai sitten hyvin kirjoitettua vakavaa asiaa? Itse kun olen kirjoittajana korkeintaan keskitasoa, enkä kovinkaan hauska. Ajatuksenikin seikkailevat kuin ison numeron wiggle-ekspressioonsa saanut partikkeli After Effectsissä. Huomaan myös aforismini ontuvan liiallisen tietokoneen kulutuksen vuoksi. Tosiasia kuitenkin on, että suosiota saa helposti muunmuassa erilaisten yöruokapaikkojen arvostelu tai satunnaisesti jostakin laitteesta kirjoitettu arvio, mutta tuskin puuta heinää kirjoittava keski-Suomalainen maantiekiitäjä. Lähtökohta siis on kovinkin jännittävä, mutta samalla haastava. Aion ottaa kirjoittamisen tehtäväkseni ja kuunnella ne naurut ja haukkeet pää pystyssä, mitä tästä juttusarjasta kuuluman pitää. Tavoitteenani on paikoitellen herättää ajatuksia ja keskustelua, joten on ihan luonnollista, jos kaikki eivät jaa kanssani mielipidettäni tai jos joku teksi vähän jopa ärsyttääkin.

Kerrottakoon tässä nyt sitten ihmisille vähän itsestäni. Olen Miika Riikonen (32), valosuunnittelija, operaattori, konsultti, mallintaja, tila-ajattelija ja opiskelija. Olen kiertänyt ympäri planeettaamme työn merkeissä vuodesta 1996, jolloin aloin ensimmäisen kerran saamaan korvausta työstäni esitystaiteen eteen. Kiertänyt olen lähinnä Suomessa, joskin Euroopankiertueitakin curriculum vitaeeni mahtuu. Euroopan ulkopuolella olen tehnyt lyhyitä keikkareissuja mm. Japaniin, jossa kaikkien Suomalaisten reissaamisen ammattilaisten pitää aina joskus jostain syystä käydä. Töitä olen tehnyt lähestulkoon jokaisella saralla, jossa keinotekoista valaistusta tarvitaan. Olen opiskellut vuodesta 2008 Teatterikorkeakoulun Valo- ja Äänisuunnittelun laitoksella (myöhemmin VÄS). Opintoja aion käsitellä jossain tulevassa tekstissä tarkemminkin, joten en niihin nyt paneudu laisinkaan. Olen VÄS:n oppilaskunnan puheenjohtaja, istun VÄS:n johtoryhmässä sekä Suomen Valo- ja Äänisuunnittelijat ry:n (myöhemmin SVÄL) hallituksessa. Toimin yhä aktiivisesti kentällä opintojeni ohessa.

Se minusta. Nyt teistä. Te olette ryhmä ihmisiä, jolle ei normaali toimistoelämä oikein sovi ja saatte rahaa kulttuurin luonnista. Te olette työelämän punkkareita koko sakki. Järjestelmä on mätä. Auktoriteetit haisee. Kytät on poliiseja. Me hyvät, nuo rokut. Meille kaikille kuuluvat asiat hoituvat puskaradion välityksellä; Pertti sai liksaa tän verran keikasta, joten minäkin taidan pyytää saman verran. Alalle tulevat uudet ihmiset joko eivät tiedä, mitä pyytää tai pyytävät yksinkertaisesti alle normien saadakseen töitä helpommin. Eestistä tilataan työvoimaa ja järkevistä aikatauluista ei voida edes keskustella saatika ylityökorvauksista. Lomarahatkin joudut penäämään erikseen, sillä automaattisesti ne eivät näytä tulevan tilille, vaikka lain mukaan nekin kuuluvat pakollisiin oikeuksiisi, eikä toisin voida sopia. Lomarahaa ei edes voi sisällyttää palkkaan vaikka näin sovittaisiinkin. Kuka tiesi sen?

Tällä äskeisellä vuodatuksella halusin saada teidän huomionne tähän asiaani, joka päättää tämänkertaisen tekstiryöpyn. Teatteri- ja Mediatyöläisten liiton (TEME) toiminnanjohtaja Raimo Söder yrittää kerätä kaikki kulttuurialan ihmiset saman katon alle ja itse koen sen hyvänä ideana. Monille liitto on kauhia mörkö, joka estää meitä tekemästä työtämme tai vaikeuttaa sitä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ammattiliitto on tuki ja turva sekä mikä minun mielestäni vieläkin tärkeämpää, se on standardoija. Sen kautta alalle leviävät tieto perusoikeuksista ja velvollisuuksista samalla kuin minimipalkoista sekä avoimista työpaikoista. Puhumattakaan siitä itsestäänselvästä osuudesta, työttömyyskassasta, jolle olen ymmärtänyt monella nytkin olevan käyttöä. Liitto ei tee mitään vastoin kenenkään jäsenen tahtoa, sen olen ymmärtänyt työssäni SVÄL:ssa. Liitto ei rupea sanomaan kenellekään: ”Et voi tehdä tuota työtä, koska siinä menee yli tunnit(tms)” eikä ole kenenkään isä tai äiti. Varsinkin pienissä liitoissa jokainen jäsen on tarpeen ja kaikkien ääni tulee kuuluville. Ammattiliitto on ollut jokaisen alan kohtalona noin kolmenkymmenen vuoden sisällä alan synnystä. Esitysteknologian alan suunnaton kasvuhyppäys yhdeksänkymmentäluvulla voidaan laskea jonkinnäköiseksi aluksi alalle tai alun lopuksi ainakin, joten meidän alamme kolmekymmenvuotispäivä olisi jossain seitsemän-kahdentoista vuoden päässä. Kuka jaksaa odottaa sinne asti? Pitäisikö toimia jo nyt ja saada aikaiseksi jotain perustusta alalle?

Vaihtakaa jäsenliittonne TEMEksi. Liittykää SVÄL:oon. Liittykää vaikka tanssitaitelijoiden liittoon, kunhan liitytte tai vaihdatte jäsenliittonne / ytk:n Temen alaiseen järjestöön, muuta sen kummempaa aktiiviisuutta ei tarvita, mutta aktiiveillekin löytyy oma sijansa järjestötyöstä. Ja aina, jos tuntuu siltä, että päässä pyörii jokin alaan liittyvä ongelma, niin ottakaa suoraan yhteyttä liittoon. He kyllä osaavat kuunnella ja ymmärtää sekä saavat oikein palkkaakin asioidenne hoitamisesta. He eivät tee mitään, ellei joku halua jotakin, joten todellakaan ei kannata pelätä, mutta kannattaa pistää palautetta. Haluan valaa uskoa niin työnantajiin kuin työntekijöihin – alan paperille kirjaamisella saavutettaisiin selkeitä etuja ja vakautettaisiin tilannetta sekä jo ennen tapahtumaa tiedettäisiin selkeästi työvoiman tarvitsemat olosuhteet sekä heidän vastuunsa. Ammattiliitto ei ole taho, joka haluaisi purra ruokkivaa kättä, joten työnantajien on turha pelätä mitään työläisten hyökkäystä, uutta punaisten liikettä, joka vaatisi osuutta kaikkeen yrittäjien omaan. Kommunistejä liiton ihmiset eivät ole. Paitsi ohjaajien liitossa on muutama. Ammattiliitto on apuna kaikille ja sen tehtävä on olla yleishyödyllinen, mutta myös työntekijöiden puolesta keskusteleva taho. Viimeeksi, kun työntekijät itse noin neljä-viisi vuotta sitten yrittivät itse herättää keskustelua, saivat kaikki keskustelijat kenkää samana päivänä kyseistä yrityksestä, mikä johti mittavaan lakimiesten taisteluun. Tämä olisi voitu välttää sillä, että liitto olisi itse keskustellut työntekijöiden puolesta. Kerrottakoon nyt silti, että kaikki kyseisestä yrityksestä työttömäksi jääneet voivat yhä hyvin ja ovat paljon paremmassa tilanteessa nyt kuin silloin. Kyseinen yritys sen sijaan ei ole sen ajan loistossaan.

Kirjoituksen lisäksi tarjoilen linkkivinkin ja mietelmän tahi filosofisen lainauksen.

Linkkivinkki:

Pikselihyökkäys Nykkiin

http://www.youtube.com/watch?v=d0dE23jVLXw

Lainaus:

Shakespeare – Hamlet, se kuuluisa kohtaus, jossa Hamlet pohtii Hovinarri Yorickin kohtaloa hänen haudallaan. Eksistentialismistä sekä oikeudenmukaisuuden vuoksi taistelusta, jos sen niin haluaa lukea.

Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk' inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan, Lopettain kaikki? -- Kuolla, -- nukkua,
Ei muuta; -- luulla, uness' että päättyy Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, -- se loppu hartaast'
Ois halattava. Kuolla, nukkua: --
Nukkua! kenties uneksia? -- siinä
Se vastus. Millaiset lie unet kuolon,
Kun poiss' on maalliset nuo ahdistukset,
Se arveluttaa. Ja nuo arvelukset
Ne elon kurjuutta niin pitkittävät.
Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa,
Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
Vääryyttä sortajan, lain väännellystä, Virastolt' ylpeitä ja potkuja,
Joit' ansiokkaat epatoilta saavat,
Jos puukon tutkaimella suoran tehdä
Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis Ja hikois, voihkais elon kuorman alla,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, --
Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi
Palaja ykskään, -- niin ei huumais mieltä, Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat, Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne?
Näin pelkureiks meit' omatunto saattaa,
Ja päätöksemme luonnonraittiin muodon Mietinnän kalvas karva sairaaks muuttaa,
Ja innokkaat ja ytimekkäät hankkeet
Uraltaan luistavat tuost' arvelusta
Ja teon nimen kadottavat

Kiva, kiitti ja muista nukku. Riikonen kuittaa ja lähtee päiväunille.

Hei vain sitten ensi kertaan!